siis mamma sai viime to jäljeltä koularin. Jälki oli suolla, joten töitä piti tehdä, että kepit nousivat. Eka keppi sitten jäikin metsään. Esineruudusta nousi vain toinen. Mutta pisteet oli kuitenkin riittävät. Sitten mentiin tottiskentälle kovassa helteessä. Mexx oli aika poikki maaston jälkeen. Meidän "pelastus" oli, että saimme olla ensin paikalla makuussa toisen koiran suorittaessa tottis osuuttansa. Meidän parina oli aussi, joka kiljui jonkin verran, mikä sitten taas nostatti Mexx´n virettä. Tottiksesta saimme 87 pistettä, jos ohjaaja ei olisi tehnyt muutamia virheitä niin ehkä,,,, siis ehkä pisteet olisivat voineet olla paremmat. Mutta kuitenkin koulutustunnus tuli!! Hieno suoritus Mexx´tlä, joka on vielä kuitenkin mammalomalla.

Pe kävi ell tarkastamassa pennut. Kaikki oli ok. Pennut antoivat reippaasti tutkia itsensä.

Su sitten sirutettiin pennut. Se kävi sukkelaan. Pennut eivät edes ehtineet tajuta mitä tapahtui. Pieni pistos ja homma oli hoidettu. Pennut kasvavat kovasti, viettävät suurimman osan päiväänsä ulkona. Eivät kyllä enää kovin hyvin viihdykkään sisällä. Onneksi on kesä. Huomenna lisäillään taas muutama kuva blogiin.

Tänään kävimme illalla treenaamassa Mexx ja Siggen kanssa jälkeä. Sillä välin kun jälki vanheni, niin piipahdimme kentällä ottamassa hieman tottista. Siggen kanssa paikalla makuu ja hieman noutoa sekä seuraamista. Mexx´n harjoitellaan nyt voi luokan liikkeitä. Muut menevätkin jo suht´kivasti, paitsi seisomaan jääminen, no treeniä vaan.
Jäljet meni molemmilla kivasti. Sigge ei vaan vielä ilmaise kovin hyvin keppejä. Mexx´lle tein muutaman kulman sekä yhden piikin. Mexx ajoi jäljen todella hyvin ja nosti kaikki kepit. Treeneissä oli mukana myös Jutta sekä Marjo